sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Hofsteden kansallisten kulttuurien ulottuvuudet – Suomi vs. Korea, osa 2/2

Toinen Hofsteden kulttuurien ulottuvuuksista, jota haluan verrata Suomen ja Korean välillä on individualismi vs. kollektivismi.

Vaikka suomalaiset ovat perinteisesti todella isänmaallista sakkia, on individualismi, yksilöllisyys, itsenäisyys ja riippumattomuus nykyään yhä enemmän esillä. Suomalaiset eivät halua nojautua muihin. Toki tässäkin asiassa oma toimeentulo ja asema yhteiskunnassa vaikuttavat olennaisesti. Varsinkin taloudelliset asiat hyvin hoitava henkilö on itsenäisempi ja pääsääntöisesti kannattaa ajatusta yksilön vastuun kasvattamisesta. Toisaalta heikommin menestyvä vaatii kollektiivisuutta, tukea yhteiskunnalta, ystäviltään ja läheisiltään. Itsenäisyydestään ylpeä ja yhtenäinen Suomen kansa ei monissa kysymyksissä vaikuta nykypäivänä enää kovin yhtenäiseltä. Tuloerot kasvavat ja suuret taloudelliset ja poliittiset kysymykset jakavat rankasti mielipiteitä, joten yksiselitteistä linjaa suomalaisten kollektiivisuuden tai individuaalisuuden tasosta on vaikea vetää.

Hofsteden kansallisten kulttuurien ulottuvuudet – Suomi vs. Korea, osa 1/2

Geert Hofstede
Geert Hofstede on alankomaalainen kulttuurintutkija. Hän on tehnyt tutkimusta liittyen kansallisten kulttuurien ja organisaatiokulttuurien vuorovaikutuksiin. Hänen parhaiten tunnettu työnsä käsittelee kansallisten kulttuurien eri ulottuvuuksia, joista kahta ensimmäistä käsittelen tässä blogimerkinnässä.

Ensimmäinen ulottuvuus käsittelee valtaetäisyyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuinka pitkälle yhteiskunnan heikoimmat jäsenet hyväksyvät ja odottavat, että valta maassa jakautuu epätasaisesti.

torstai 3. syyskuuta 2015

Seoul Pillow Fight Flash Mob

Pääsimme Joonaksen kanssa järjestämään Seoulin alueen ensimmäistä flash mobia. Tällaisissa tapahtumissa on yleensä tarkoituksena kehittää jokin yllättävä julkisessa paikassa tapahtuva ilmiö, joka säväyttää ja ihmetyttää ympärillä olevia. Esimerkkinä vaikka sellainen, että suuren ihmisjoukon kanssa on ennalta sovittu, että he menevät isoon kauppakeskukseen kuin ketä tahansa muukin shoppailija, mutta pysähtyvät tiettyyn kellonaikaan paikalleen siihen asentoon, joka heillä viimeisenä oli meneillään. Videoita erilaisista flash mobeista löytyy pitkä liuta youtubesta, tässä omamme: https://www.youtube.com/watch?v=iGZN1DytJ_w

Oluet reppuun ja vuorta valloittamaan

Ensinnäkin alkuun pitää todeta, että en ole ikinä nauttinut korkeista paikoista. Voisi jopa sanoa, että minulla on korkeanpaikankammo. Uimahalleissa ”kympistä” hyppääminen ei ole koskaan tullut kuuloonkaan, koska en pystyisi sinne edes kiipeämään. Parvekkeiden kaiteista pysyn kaukana, jos kerroksia on vähänkin enemmän välissä.


Ryhmäpaine ja vietti uuden kokeilemiseen vievät kuitenkin helposti mennessään, ja niin kävi tälläkin kertaa. Pari suomalaista tuttua oli päättänyt kiivetä Bukhansan National Parkin yhdelle korkeimmista huipuista, joka sijaitsi noin 800 metriä meren pinnan yläpuolella. Nousua oli muutama kilometri. Me loput sitten päätimme lähteä tälle koko päivän reissulle Seoulin reuna-alueelle mukaan, vaikka varustus näytti enemmänkin siltä, että tiedossa olisi päivä rannalla. Kuluneet Converset jalassa, shortsit ja Super Mario – t-paita päällä tuli lähdettyä liikenteeseen. Kuvittelin, että reitti olisi varustettu koko matkalta portailla ja selkeällä reitillä, mutta kuinka väärässä olinkaan.

Vielä hieman ennen rinteelle nousua kävimme pienessä kaupassa ostamassa evästä matkaan. Reppu täyttyi yhdestä vesipullosta, oluesta

Cherry Blossom

Huhtikuun alussa Korean valtasivat muutamiksi päiviksi kuvankauniit kirsikkapuut. Näky oli upea varsinkin Han-joen rannalla ja sen lähistöllä olevissa puistoissa. Yliopiston kampus peittyi
vaaleanpunaisen eri sävyihin.

Vuosittaista ilmiötä odotetaan Koreassa. Lapset, aikuiset, ystävät ja rakastavaiset odottavat seuraavat tiedotuksia, että joko kukinnat ovat kaikkein parhaimmillaan. Suosituimmissa paikoissa, joissa puut kukkivat parhaiten, on varauduttava tungokseen, erityisesti viikonloppuisin.


Eipä tästä kai enempää voi sanoin kertoa, joten annetaan kuville isompi rooli: